Minusta tulee isona...

Keskustelu tänään Onnin kanssa:
- Mikäs sinusta tulee isona?
- Valomies. (Hyvin varmana.)
- Valomies? Siis ei palomies?
- Ei kun valomies. Valon korrrrjaaja. Jos lamppu menee rrrikki, niin valonkorrjaaja laittaa siihen sähkön ja sitten se lamppu syttyy taas.
- Eli sähkömies olisi kiva ammatti?
- Joo. Se olis kiva.

Hyvää laskiaista kaikille! Toivottelee Onni hurrrjapää:

Siili

Onni askarteli päiväkodissa Siilin taikataikinasta, maalasi sen ja liimasi tikuista piikit. Kehuin siiliä, kuinka hieno se on ja kuinka ihmeessä Onni on sen osannut tehdä. Vastaus oli: "No kuule, mä oon tehny vaikka mitä." ...ok.... Äiti oli silti lähes liikutukseen asti ylpeä hienosta askartelusta.

Isänpäivän jälkimainigeissa

Isänpäivän aattona laitoin Onnia nukkumaan ja kuiskasin hänelle korvaan, että huomenna on sitten isänpäivä. Onni katsoi minua silmät suurellaan innostuksesta ja kuiskasi takaisin: "Ja kohta on pääsiäinen."

Aamulla sitten oli kiire kömpiä iskän viereen antamaan päiväkodissa tehdyt kortit ja lahjat. Lapset olivat askarrelleet kortit ja maalanneet avaimenperät. Päiväkodin hoitaja oli kirjoittanut kortin taakse Onnin sanelun mukaan jutun iskästä:

"Iskän nimi on *******.
Se on levee.
Se painuu lyttyyn *),
kun se on niin vanha.
Ajan autoilla iskän kanssa,
juon kaakaota,
laskettelen autoilla puumäestä."

*) Onnille on selitetty, että aikuiset eivät enää kasva pituutta, vaan korkeintaan leveyttä. Ja vanhemmiten aikuiset myös alkavat painua kasaan - eli lyttyyn. Hyvin on jäänyt mieleen!

Täällä taas

Kesä tuli ja meni, elämässä on tapahtunut monenmoista muutosta.

Olen aloittanut jälleen työelämässä hoitovapaan jälkeen ja teen nelipäiväistä viikkoa osittaisen hoitovapaan turvin. Onni on samoin päiväkodissa neljänä päivänä viikossa. Tämä "pehmeä" lasku kiireiseen arkeen on ollut meille oikea ratkaisu. Työviikot menevät nopeasti ja viikonloppu tuntuu mukavan pitkältä.

Sopeutuminen päiväkotiin ei ollut ihan yksinkertaista. Alussa oli todella rankka jakso, jolloin Onni alkoi huutoitkun jo sängyssä, vaikka tuskin oli saanut edes silmiään auki. Itku ja huuto jatkui päiväkotiin asti ja se lakkasi vasta, kun me vanhemmat olimme pois näkyvistä. Iltaisin oli todella rankkaa takertumista ja uhmaoireilua ihan tosissaan.

Mutta nyt vihdoin näyttää siltä, että elämä voittaa ja päiväkodissa on jopa kivaa. Se tuntuu tosi hyvältä itsestäkin, kun ei tarvitse miettiä, miten päivä siellä mahtaa sujua. Täytyy myöntää, että vaikka kovin mielelläni vietin kotiäitivuosia, niin töissäkin on silti ihan mukavaa pitkästä aikaa. Varsinkin tilipäivänä.

Elämämme mullistui toisellakin tavalla - ehkä vähän hankalaan aikaan tämän päiväkodin aloituksen kanssa, mutta elämä on... Me nimittäin olemme muuttaneet. Eikä tämä muutto jää nyt ainoaksi, koska meille valmistuu tässä vuoden sisään omakotitalo. Myimme siis asuntomme ja muutimme väliaikaisesti vuokralle. Isoja asioita on tapahtunut.

Perheemme ei nyt tule kasvamaan ennen kuin asetumme lopulliseen kotiimme. Päätimme, että keskitymme nyt yhteen asiaan kerrallaan, niin myös tuleva perheenjäsen saa sitten aikanaan tarvitsemansa huomion. Eikä perheen kasvaminen ole välttämättä Onnillekaan ihan helppo pala nieltäväksi. Mutta nyt siis elelemme sen asian suhteen hiljaiseloa, vaikka asiaa ei olekaan haudattu lopullisesti.

Meillä osui aika uskomaton tuuri kohdalle, kun keväällä aloimme katsella omakotitaloja "sillä silmällä" ja muutamissa kävimme katsomassakin. Samoihin aikoihin tuli kunnan tontteja arvontaan ja päätimme laittaa talon katselut hetkeksi jäähylle ja tonttihakemuksen sisään. Kuinkas sitten sattuikaan, niin kerrankin meillä tärppäsi jossain asiassa ensiyrittämällä! Niin saivat suunnitelmat sitten vähän uuden suunnan. Ihan mukavan sellaisen kylläkin!

Onni on kesän aikana ehtinyt sutkautelemaan yhtä sun toista ja tässä nyt sitten muutamia palasia kesän ajalta:

Olimme Muumimaailmassa ja Onni tapasi siellä Nuuskamuikkusen. Nuuskamuikkunen oli juuri aloittamassa satutuntia ruotsiksi. Onni katseli hetken ihmeissään, kun ei ymmärtänyt sanaakaan. Sitten hän tokaisi: "Nyt se Nuuskamuikkunen rupesi puhumaan ihan höpöjä" ja lähti juoksemaan poispäin.

Tästä tapahtumasta kului jotain päiviä, ehkä viikkojakin, kun juttelimme Miehen kanssa jotain asiaa, mistä Onni ei ymmärtänyt mitään ja tuskastui sitten, kun ei käsittänyt, mistä oli kyse. Mies kysyikin Onnilta, että: "Puhuuko se äippä ihan höpöjä?", johon Onni: "Äippä puhuu ruotsia."


Erään kesäpäivän keskustelu:
O: Anna mulle rahaa.
Ä: Mihinkäs sinä rahaa tarvitset?
O: No hö, etkö sä nyt tiedä, ettei huutokauppaan voi ilman rahaa mennä.
Ä: ?????
Jonkin ajan kuluttua tajusin, että tämä huutokauppajuttu täytyy olla Vaahteranmäen Eemelistä, kun Eemeli on käynyt huutokaupassa...


Kun saimme vuokra-asuntomme avaimet ja kävimme katsomassa sitä, Onni oli ihmeissään kuinka tilavaa ja tyhjää asunnossa oli. Tämä väliaikainen asuntomme on n. 15 m2 pienempi kuin aikaisempi kotimme, mutta tyhjänä tietenkin vaikutti tilavalta ja isolta pienen pojan silmin. Seuraavana päivänä päiväkodin hoitaja kyseli, että olemmeko muuttaneet isompaan asuntoon. Olin vähän kummissani ja sanoin, että olemme vasta muuttamassa ja asunto on nykyistä pienempi. Päiväkodin hoitaja sanoi, että Onni oli hoidossa kertonut, kuinka uudessa kodissa on TILAA! ...no totuus valkeni siinä vaiheessa, kun saimme kaikki tavarat tungettua tänne... Tilaa ei todellakaan ole liikaa... No parempia aikoja odotellessa...


Asunto, jossa nyt asumme on kunnan vanha vuokrakerrostalo ja täällä kieltämättä välilllä "sattuu ja tapahtuu". Aika rauhallista onneksi on, mutta välillä kyllä kuuluu riitelyä. Yhtenä iltana olin laittamassa Onnia nukkumaan ja ikkuna oli auki. Ulkoa alkoi kuulua huutoa. Murrosikäinen tyttö haistatteli äidilleen kovaan ääneen kaikenlaista "kivaa". Onni nousi sängyssä istualleen korvat hörössä. Kehotin häntä vaan alkamaan nukkumaan. Eikä mitä, Onni pomppasi sängystä ylös ja sanoi: "Minä menen huutelemaan tuonne väliin" samalla rynnätessään kohti ikkunaa... No se matka kyllä katkesi lyhyeen.


Meitä vastapäätä asuu poika, joka on jo koulussa. Hän on usein talon pihassa kanssamme yhtä aikaa. Yhtenä iltana hän oli taas samaan aikaan ulkona, kun Onni alkoi "kiemurrella" hiekkalaatikolla. Kysyin, että onko pissihätä. Ei. Entä kakkahätä. Ei. Siinä vaiheessa naapurin tenava tokaisi: "Kyllä se ainakin piereskelee jo!"


Olin hakemassa Onnia päiväkodista autollani, joka on kolmiovinen. Samaan aikaan toinen perhe lastautui vieressä tila-autoon. Onni katseli tarkkana hienoa autoa ja kysyi minulta, miksi meillä on niin pieni auto. Vastasin, ettemme me tarvitse isoa autoa, kun meillä on niin pieni perhe. Sitten Onni rupesi ihmettelemään, että minkä vuoksi meillä ei ole kavereita kotona. Kysyin, että tarkoittaako hän siskoja ja veljiä. Vastaus oli: "Jooh... Jos meillä olis iso perhe, niin meilläkin vois olla noin iso auto!" Pojat on poikia...


Onni on myöskin alkanut puhumaan isosta veljestä. Kuulemma sellainen pitäisi saada ihan ehdottomasti... No ainahan sitä toivoa voi, mutta vähän epätodennäköisempäähän tuo ison sisaruksen saaminen on.


Tunnelmallista syksyä!

Hyvää kesää!

Hengissä ollaan!

Kiitos kommenteista edelliseen tekstiin. Täällä kaikki on jo hyvin. Lääkärissä käytiin ja se tuntui auttavan, koska sen käynnin jälkeen alkoi ruoka maistua ja seuraavana aamuna ei enää ollut ihan löysää potassakaan. Jos ripuli olisi jatkunut viikonlopun yli, oltaisiin toimitettu näytteitä labraan. Onneksi säästyttiin siltä ja Onni voi jo paremmin. Ruoka maistuu nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Ehtihän siinä Onni jo laihtumaankin noin kilon, kun oli niin huonolla syömisellä viikon. Itse sitä ei niinkään huomaa, mutta monet ovat siitä maininneet.

Meillä tuli teknisiä ongelmiakin tässä samaan aikaan ja siksi en päässyt päivittelemään tänne. Mutta nyt pelaa tekniikka ja terveitä ollaan taas.

Sairastelu jatkuu...

Nyt on tauti käynyt läpi koko perheemme, mutta Onni on edelleen sairas. Ruoka ei maistu, ripuli jatkuu, on nuha ja yskä. Lääkkeet (maitohappobakteerit) eivät kelpaa, vaikka niitä yrittäisi ujuttaa piiloon mehuun, viinirypäleeseen, jugurttilusikalliseen... Ne ovat: "PAHAA MULLE!" Ja sitten syljetään ja lujaa. Ja itketään päälle. Ja räkä valuu. Ja yskittää. Ja äitiä itkettää. Ja isää itkettää. Tällä hetkellä mikään muu juotavakaan ei enää kelpaa kuin jäätee. Eikä sitäkään voi ottaa kuin pieniä siemauksia.

Kohta lähdetään lääkärille. Saa nähdä, onko sairaalareissu edessä. Huoh.

Voi oksennus!

Meidän mökkimme lämpiää puilla, saunan ikkunan ulkopuolella myrskylyhty antaa saunojille valoa, tuvassa kynttilät luovat tunnelmaa ja valaisevat. Saunaan kannetaan järvestä pesuvesi, joka lämpiää kiukaan kyljessä. Juomavesi tuodaan kotoa ja ruoka valmistuu sekä kaasuhellalla, että ulkogrillissä, johon hiillos saadaan puita polttamalla. Ruokien säilytykseen meiltä löytyy "ylellisesti" pieni kaasujääkaappi.

Emme ole koskaan kaivanneet mökille sähköä - se ei kuulu sinne. Tätä sitten ihmiset jaksavat välillä ihmetellä... Toimeen olemme tulleet hyvin ilmankin, vaikkakin Onnin kanssa talvimökkeily on toistaiseksi vielä jäänyt. Ehkä sitten isompana jaksaa hiihtää tai tarpoa lumihangessa puolen kilometrin matkan autolta mökille ja odotella kärsivällisemmin mökin lämpiämistä asumiskuntoon. Kahdestaan ollessamme harrastimme kyllä mökkeily-Survivoria useana talviviikonloppunakin. Rauhoittavaa, tunnelmallista, kiireetöntä ja ihanaa.

Viime viikonloppuna tuli ensimmäistä kertaa seitsemän vuoden aikana ikävä sähkövaloa ja juoksevaa vettä. Heräsimme nimittäin yöllä noin kello puoli viisi siihen, että Onni oksensi. Rajusti. Koko sänky oli oksennuksessa. Olimme samantien hälytysvalmiudessa, nappasin Onnin syliini, matto jalalla kasaan ja laskeuduimme tuvan lattialle istumaan. Tässä vaiheessa sekä minä että Onni olimme aika kiitettävästi oksennuksessa. Mies hyökkäsi saunaan hakemaan vatia. Taskulampun valokiila valaisi maaseudun yöpimeyttä.

Saimme siivottua oksennukset talousapperilla ja vauvojen kosteuspyyhkeillä itsestämme ja Onnista sekä lattialta. Mies piteli Onnia, kun minä raivasin Onnin petivaatteet ja vaatteet kuistille. Sitten jäimme vahtimaan vuorossa oksentelevaa ja itkuista pikkumiestä. Oksentelu jatkui koko loppuyön. Auringonnousu tuli seurattua siinä samalla.

Aamulla kuistilla oli saldo: kaksi jätesäkillistä oksennuspyykkiä. Ja tottakai päivän aikana iski myös ripuli... Kun sitten pikkumies lopulta päivällä nukahti uupuneena, me starttasimme auton nokan kohti kotia. Vähän liian extremeä touhua jopa meille!

Illalla pyykkikone jauhoi nukkumaanmenoon asti. Nyt täällä hortoilee kuumeinen pikkumies pyjama päällä. Tänään ei ole tullut oksennusta, tosin ei ole ruokakaan juuri maistunut.

Nostan kyllä hattua entisajan äideille, jotka yksin hoitivat montakin muksua ilman mitään mukavuuksia tai isän apua. Itku olisi kyllä päässyt, jos olisi pitänyt ruveta sitä pyykkikasaa pesemään nyrkkipyykillä ja samalla vahtia sairasta lasta. Edelleenkään mielestäni meidän perheemme mökkikulttuuriin eivät kuulu televisiot, tietokoneet, tiskikoneet, jne. Mutta kotona en osaisi olla ilman. Onneksi ei tarvitsekaan.

"Säkviin"-pallo

Onnin naama muistuttaa epäilyttävästi Hangon keksiä. Syy: upouusi hieno Salama McQueen -vappupallo. Onnin lempinimi Salama McQueenille on "Säkviin".


Hauskaa Vappua Onnelasta kaikille!

Edit n. tunti myöhemmin:

Isi tulee töistä kotiin ja Onni menee avaamaan oven. Mitäs isillä on kädesään...? Hmm.. Onni huutaa innoissaan: "Pieni pallo!" Mies oli vähän ihmeissään - miten niin pieni...? Kysyy Onnilta, että ketäs siinä pallossa on. Onni huutaa innoissaan: "Marltti!" Niin niin, mutta kuka siinä vieressä? "Säkviin."

Eli Onnilla on nyt sitten kaksi Säkviin-palloa, äidin ja isän ostama...! Oli siinä Miehenkin ilme näkemisen arvoinen, kun Onni kävi hakemassa toisen Säkviin-pallon näyttääkseen, mitä me tänään olimme Onnin kanssa ostaneet... Johan on Vappu!

Sarjassamme "turha vaiva"

Olin haravoinut mökillä ison kasan lehtiä. Ei aikaakaan, kun pyörremyrsky nimeltä Onni pyyhälsi ison kasan läpi. Lehdet levisivät iloisesti jälleen koko pihamaalle. Sain päästettyä huokauksen ja Onni huomasi sen. Hän tuli viereeni seisomaan, tapitti minua iloisesti silmiin ja kysyi: "Harmittaako?"

Pää peiton alla

Ollaan lueskeltu Peppi-kirjaa. Nukkumaan mennessä Onni kiepahti sänkyyn nurinperin, jalat tyynylle ja huikkasi iloisena peiton alta: "Näin nukutaan Guatemaaaalassa!"

Kesää odotellessa

Katseltiin Onnin kanssa viimekesäisiä T-paitoja ja shortseja - vieläkö mahtuvat vintiön päälle. Parit shortsit olivatkin vielä sopivat. Onni katseli itseään peilistä shortsit ja T-paita päällä.

- Onko nämä teehousut?

Valokuvatorstai: Ajatuksen voimalla

Soisiko puhelin ajatuksen voimalla...? Meillä odotetaan puhelua, joka kertoisi uudesta perheenjäsenestä. Muutama vuosi sitten adoptio-odottajana puhelimen soimista neuvonnan valmistuttua ehdin aktiivisesti odotella noin kaksi ja puoli vuotta. Toisen tärkeän ja kovasti odotetun puhelun odottelu ei ole onneksi enää ihan niin kärsimätöntä.

Metku numero 12

Kyllä olisi taas tämäkin metku saanut jäädä tekemättä... Nalleparat.

Valokuvatorstai: Vastakohdat

Kuuma kynttilänliekki kylmässä jäälyhdyssä. Valoisa ja hämyinen kuva.

Liukasta laskiaista!

Vauhdin hurmaa!

Ja sitten hernesopalle...

Myyrä ja syntymän ihme

Eli siis tässä se pätkä, jonka yritin saada edellisen postauksen loppuun...

Vauvoja siellä ja vauvoja täällä

Istuin lukemassa kirjaa Onnin "korjatessa" polkutraktorinsa rengasta. Onni tuli luokseni jakoavain kädessä ja alkoi kuunnella vatsaani.

- Onko se olevinaan stetoskooppi?
- Joo-o.
- No mitäs sieltä kuuluu?
- Oho, oho, oho. Sieltä kuuluu vauvan ääni.
- No ei kai sentään?
- Kuuluu!
- No ei sieltä voi kuulua vauvan ääntä, kun ei siellä ole vauvaakaan.
- Älä höpsötä, onhan siellä!
- Äläs itse höpsötä, eikä ole.
- Kuunteles mun masua.
- No mitäs sieltä kuuluu?
- Vauvojen ääniä.
- Onkos sullakin mahassa vauvoja?
- No on.
- Ei kai sentään...

Vauva-aihe tuntuu nyt olevan pinnalla ja mielessä. Vielä enemmän ehkä tämänkin jutun takia, jonka Onnin kanssa löysin, enkä arvannut, että pätkä olisi ollut ihan tällainen... Hmm.

Kaksi äitiä

Sukuumme syntyi eilen uusi jäsen, Onni sai serkkupojan. Tietenkin uutinen kerrottiin myös Onnille ja tänään menemme pientä vauvaa katsomaan sairaalaan.

Onni ihmetteli sitä, että vauva on sairaalassa. Hän yhdistää sairaalan sairauteen... Kerroin Onnille, että vauva on tullut sairaalassa äitinsä masusta. Muistaahan Onni, kuinka iso masu tädillä oli, kun vauva oli vielä masussa. Hän tapitti minua silmät suurellaan yhtenä isona kysymysmerkkinä. Jatkoin, että Onnikin on tullut sairaalassa äitinsä masusta, mutta se äiti, jonka masussa Onni on ollut, en ole minä. Ja että Onni on ollut toisen äidin masussa ennenkuin meistä tuli Onnin perhe; äiti ja isi. Onni katsoi minua tarkkaan ja kysyi: "Minkä äidin?" Selitin, että hänellä on kaksi äitiä; masuäiti ja minä.

Onneksi meillä on ystäviä, joilla on myös kotimaisia adoptiolapsia. Kerroin Onnille, että myöskään Vilma ei ole ollut Jaana-äidin masussa eikä Venla ole ollut Sanna-äidin masussa (nimet muutettu). Onni, Vilma ja Venla ovat kaikki tulleet meille pikkuisina vauvoina, vaikka eivät olekaan tulleet meidän masuista. Onni tapitti minua edelleen silmät teevadin kokoisina ja kysyi: "Kukas vauva siellä Jaana-äidin masussa sitten on?" Vastasin, ettei siellä ole vauvaa, eikä ole koskaan ollutkaan. "Jaa, kun se torni kasvoi NIIIIN isoksi. Ja sitten se lintu lensi sinne tuulimyllyn päälle."

Että se siitä. Saa nähdä, kuinka asia mietityttää pienen mieltä - vai mietityttääkö. Olemmehan me tästä aiheesta Onnin kanssa monesti aiemminkin jutelleet, mutta tämä tuntui olevan ensimmäinen kerta, jolloin se todella hetkeksi tuntui vievän hänen täyden huomionsa. Kunnes mieleen tuli jotain mielenkiintoisempaa...

Metkut numero 10 ja 11

Makasin eilen kuumeen kourissa sohvalla peiton alla ja samalla pidin silmällä Onnin touhuiluja...

Kuulin vessasta outoa ääntä. Huutelin perään, että mitä siellä tapahtuu.
- Minä pesen seinää.
- Millä?
- Pampersilla (eli papiljotilla..).
- Jaaha, tules vähän täällä käymään.

Onni juoksee papiljotti kädessään luokseni ja alkaa kammata paplarilla hiuksiani.
- Mi... mitä ihmettä siinä papiljotissa oikein on..?
- (Tyytyväisenä:) Saippuaa!
- Ei voi olla totta...

Laahustin vessaan. Kiva näkymä: pumppupullosta oli kasvosaippuaani pumpattu pitkin lavuaarin vieressä olevaa tasoa ja levitelty papiljotilla vessan seinään...

----

Onni oli jokin aika sitten saanut purkan suuhunsa ja jossain vaiheessa huomasin, että suu olikin tyhjä.

- Veitkös purkan roskiin?
- Eee-een. (Nousevalla intonaatiolla.)
- No missäs se sitten on?
- En minä tiiä.
- Eikös ole ollut puhetta, että purkka viedään roskiin, kun lopetetaan sen syöminen?
- Joo-o.
- No mihinkäs sen nyt sitten laitoit.
- En muista.

Hetken päästä, kun nousin sohvalta mennäkseni vessaan, huomasin nuohoontuneen purkanjämän sohvassa ja paitani selkämyksessä. Jippii...

Valokuvatorstai: Ponnistus

Tässä vaadittiin aikamoisia ponnisteluja. Äidin ponnistelut muovailuvahan värien erillään säilymisen puolesta osoittautuivat heti alkuvaiheessa turhaksi...

Pieni taiteilija

Onni on innokas piirtelijä. Paperia ja kyniä kuluu niin, että sitä saa kantaa kotiin selkä vääränä. Värityskirjojakin on jo vähän "väritelty", on kokeiltu vesivärejä ja sormivärejä. Töitä pitää tietenkin laittaa myös esille. Sain idean - naulasin "pyykkinarun" Onnin huoneen seinälle, johon saa ripustaa hauskoilla pyykkipojilla vaihtuvan näyttelyn. Sinitarran käyttö osoittautui hiukan hankalaksi, koska työt vaihtuvat seinällä tiuhaan tahtiin. Näin pysyy seinäkin siistimpänä.

Tässä tämän hetken näyttely, jossa on sormivärityö, pari vesivärityötä, silkkipaperiaskartelu ja tottakai väriliiduilla tehtyjä teoksia.

Ihmeen hyvin värityskin jo sujuu, kun siihen malttaa keskittyä ja kehumista tulee. Jostain syystä pystyyn värittäminen on huomattavasti helpompaa kuin vaakaan. Oikein yllätyin, että kuinka hyvin pystyraidat on väritetty rajojen sisään! Huomaa pikkumaatuskan siniset "silmät" - se olikin aika vaikea juttu.

Talviurheilua

Viimeinkin kunnon talvi! Kyllä tätä on odotettukin, että pääsisi kurakakkujen teon sijaan nauttimaan talven riemuista. Talvi on ihanaa aikaa punaposkien metsästämiseen.

Ja mitä opimmekaan tänä viikonloppuna...? Hiihtoa ja luistelua - ja sen, että Onni ei ihan heti anna periksi. Hiihtäminen lähti sujumaan hyvin, kun latu on tarpeeksi hyvä. Luistimillakin Onni pysyy jo itse pystyssä ja ottaa jopa muutaman "askeleen" pysyen pystyssä. Kyllä silti tuli jäällä kontattuakin ja hermostuttua, kun "täällä on liukasta". Heti olisi pitänyt osata pelata jääkiekkoa luistellen... Kun talutimme molemmista käsistä pitäen, niin Onni jo "juoksi" luistimilla eteenpäin kunnon vauhtia. Kohta sitä ei pitele enää mikään!

Kaikenlaisia diagnooseja...

Onni sairastui lokakuussa korvatulehdukseen, sai antibioottikuurin ja parani. Isänpäinvänä korvatulehdus tuli uudestaan räkätaudin seurauksena. Sekin parani.

Jälkitarkastuksen aikoihin vähän ennen joulua Onnin yöt muuttuivat repaleisiksi ja uni tuli vain äidin sylissä pystyasennossa. Vaikka muita oireita ei ollut, ajattelimme, että on parasta käydä tarkistuttamassa tilanne lääkärillä. Matkamme kävi siis yksityiselle yleislääkärille.

Onni pelkää lääkäreitä aivan paniikinomaisesti. Odotushuoneessa hän leikkii iloisena, mutta annas olla, kun lääkäri kuuluttaa hänen nimensä, niin sillä hetkellä alkaa huutoitku - eikä millään ihan vaimealla äänellä... Joulun alla käymällämme lääkärillä ei tuntunut olevan mitään tilannetajua tai empatiaa lapsia tai lapsen hätää kohtaan. Tylysti hän odotti, että saan Onnin syliini siten, että korviin voidaan katsoa.

Korvat katsottiin muutamassa sekunnissa, mitään muita tutkimuksia ei tehty. Tuomio kuului: molemmat korvat tulehtuneet ja reilun viikon antibioottikuuri. Onni rauhoittui vasta käytävässä.

Tuntui siltä, ettei kuuri tehonnut - Onni oli edelleen öisin todella levoton ja itkuinen. Tämä paheni niin, että heti vuoden alkajaisiksi menimme jälleen lääkärille, vaikka muita oireita ei taaskaan ollut. Tällä kertaa yksityinen yleislääkäri osoitti hiukan empatiaakin, mutta hänkään ei vaivautunut tutkimaan huutavalta pojalta muuta kuin korvat. Jälleen molemmat korvat tulehtuneet. Kyselimme, että mikähän tässä nyt mahtaa olla, kun näin jatkuvista tulehduksista on kyse. Tämä oli jo neljäs tulehdus muutaman kuukauden sisällä.

Lääkäri sanoi syyksi leudon talven, jolloin pöpöt eivät ehdi kuolla, vaan jäävät muhimaan. Hän kirjoitti myös kipulääkettä kolmen päivän antibioottikuurin lisäksi.

Tämä tehokaampikaan kuuri ei tuntunut purevan. Ei auttanut kuin antaa kipulääkettä ja valvoa pikkuisen kanssa...

Tämän viikon alussa saimme taas tarpeeksemme ja tilasin korvalääkärin toisesta lääkärikeskuksesta, jonka yhteydessä on myös yksityissairaala. Muiden äitien kanssa käymieni keskustelujen perusteella oli oletettavissa, että Onnin korvat putkitetaan. Etsin netistä tietoa korvien putkituksesta, mutta tuntui, että tieto lisäsi tuskaa. Meidän pieni poika jouduttaisiin nukuttamaan, jos siihen operaatioon päädyttäisiin. Se tuntui pelottavalta!

Tiistaina siis meitä odotti korvalääkäri, joka ensimmäistä kertaa tuntui sellaiselta lääkäriltä, joka tosissaan välittää lapsista ja vanhempien huolesta. Ensin kävimme läpi kaiken tämän, mitä Onnin korvien tiimoilta on käyty läpi ja hän kirjoitti kaiken itselleen muistiin.

Sitten oli aika katsoa korviin. Ihme tapahtui, sillä tämä lääkäri sai Onnin rauhoittumaan kesken tutkimuksien. Hän katsoi korvat tarkkaan ja totesi, että ne ovat täysin terveet, eikä niissä ole vähään aikaankaan ollut mitään vikaa. Koko poika tutkittiin; nenä, kurkku, silmät, keuhkot, kaularauhaset... Missään ei mitään vikaa!

Lääkäri totesi tutkiessaan, että Onnin korvissa on ns. huutopunotusta. Eli kun hän itkee huutaen, korvan limakalvot punastuvat. Kun huuto lakkasi, korvan väri palautui normaaliksi. Toisin sanoen hän on syönyt turhaan lääkkeitä, joista hän on saanut mahansa kipeäksi, mikä on valvottanut häntä ja meitä! Ja mikä vielä ikävämpää - kun Onni on valittanut yöllä, olemme antaneet hänelle lisää kipulääkettä, mikä on vielä pahentanut tilannetta... Mistäs me maallikot olisimme voineet arvata totuuden!

Tuntui, että "ei voi olla totta!" Olimme toki huojentuneita ja helpottuneita siitä, että Onni on täysin terve, mutta samalla myös tyrmistyneitä siitä, miten vääriä diagnooseja olemme saaneet aiemmin! Ja vielä yksityislääkäreiltä... Mihin tässä enää voi luottaa?

No loppu hyvin, kaikki hyvin. Seuraavan yön Onni nukkui heräämättä ja tyytyväisenä. Onni onnettomuudessa on myös se, että meillä on vakuutus, joka korvasi kaikki nämä lääkärikäynnit lääkkeineen (190,74 €, josta omavastuu 50 € eli saimme vakuutusyhtiöltä takaisin 140,74 €).

Toivottavasti lääkärikäynnit loppuivat nyt vähäksi aikaa tähän.

Oltermannin onnettomuus

Onnin kanssa on loruteltu sormilorua: peukalopotti, suomensotti, oltermanni, kultaralli, pikkurilli.

Tänään Onni alkoi itkien huutaa ja riensin paikalle. Brion junaradan palat olivat "napanneet" Onnin sormeen kiinni liitoskohdastaan. Irrotin palaset, Onni tyyntyi ja katsottiin yhdessä vauriot. Onni näytti sormeaan ja nyyhkäisi: "Se nipsas oltermannista!"

Laulua ja savua

Matkustimme autolla ja radiossa soi Egotripin Matkustaja. Se on yksi lempikappaleistani ja aloin laulaa mukana. En ehtinyt kauan laulaa, kun Onni kommentoi:
"Laula Eemeliä! Tuujja (tuolla) adiossa lauletaan, mutta sinä et osaa laulaa vielä sitä. Laula Eemeliä äiti!"

*

Kuivasin hiuksiani hiustenkuivaajalla ja Onni tuli katsomaan kysyen: "Laitaks sää savua päähäs?"

Raitista ilmaa

Olimme lähdössä ulos ja sanoin Onnille, että nyt mennään haukkaamaan vähän raitista ilmaa. Onni katsoi minua kummissaan ja kysyi: "Voiko sitä syödä?"

Onnin mietelmiä ja sutkautuksia

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Arki kulkee omaa rataansa lapsen ehdoilla. Ikävä pysyy taustalla, mutta on jotenkin häilyvää ja epätodellista. On vaikea uskoa, että anoppia ei enää ole.

Onni jatkaa sutkautuksiaan, enkä ole ehtinyt niitä kirjaamaan ylös, joten tässä tulee muutamia muistin syövereistä.

*
Olimme kylässä vessassa ja vessan yhteydessä oli myös kylpyhuone ja sauna. Onni istui pöntöllä ja katsoi saunan oveen päin todeten: "Tuolla on se Maikin sauna. Siinä on se saunan ovi. Se on siinä, ettei se sauna karkaa."

*
Onni teki jotain kiellettyä ja sai nuhteita. Kysyin, että minkä takia hän teki sellaista, mitä ei saa tehdä. Onni katsoi minua ihmeissään ja vastasi: "Takia." Ei ihan vielä mene ymmärrykseen tuo sanapari `minkä takia`...

*
Onnilla oli kaveri kylässä ja kaveri olisi istunut Onnin huoneessa pöydän ääreen pikku tuolille. Onnillehan se ei sopinut, vaan hän huusi kurkku suorana: "Se on tupaten täynnä!"

*
Puin Onnille ulkovaatteita päälle. Yhtäkkiä Onni kääntyi puoleeni ja sanoi: "Työnnä ulos se iso pötikkä." Minä siihen ihmettelemään, että niin mitä... Onni toisti sanansa ja työnsi kielensä ulos suustaan. Tajusin, että iso pötikkä on kieli ja Onni halusi nähdä, miltä minun kieleni näyttää.

*
Joulupukki kysyi Onnilta, laulaisiko Onni hänelle jonkun laulun. Musiikkimiehenä Onni lähti heti laittamaan stereoita päälle, että pukki saisi kuulla musiikkia... (Laulua ei tällä kertaa irronnut ja stereoiden päälle laittaminenkin jäi äidin toimesta vain ajatuksen asteelle.)

*
Onni katseli joulukuusta. Mummi sanoi hänelle, että kuusessa on neulasia. Onni kysyi ihmeissään: "Onko ne joku ommellu?"

Synkkä joulu

Ei ole ollut oikein kirjoitus- eikä lukuhaluja.
Anoppi nukkui ikiuneen lauantai-iltana...

Joulusuunnitelmat uusiksi...

Miehen äiti on sairaalan teho-osastolla nukutettuna tällä hetkellä, joten luultavasti edellisen postaukseni joulusuunnitelmat muuttuvat aika radikaalisti.

Nyt kädet ristiin, että keuhkokuume väistyy, eikä sydäninfarkti ole tehnyt liian pahoja tuhoja...

Sairaalaan ei pääse edes katsomaan vielä. Tiistaihin asti pidetään nukutuksessa...